En jossitellut eilen ollenkaan :)
Oli hieman vaikeaa kyl, mutta hyvin meni päivä ilman jossittelua.
Illalla ohjasin kokkikerhoa ja kerholaiset olivat todella ihania, kaikki sujui todella hyvin. Tunsin todella onnistuneeni ohjaajakaverin kanssa kerhokerrassa, lisäksi sain yhdeltä tytöltä halin :)
Tänään mietin sitten, että jos kirjoitan esseen tänään valmiiksi, niin saan huomenna käydä ostamassa Spirit Villi ja vapaa elokuvan. Tuossa ajatellessani jossittelin sitten, mutta jossittelukielto oli vain eilen päällä. :D
noh, katsoo nyt miten esseen kanssa menee, kun jäin katsomaan presidentintenttiä neloselta ja sen jälkeen menikin tunti siihen, kun facebookissa rähjäsin ja kommentoin tentin kulkua.
Pitäisi nyt keskittyä kasvatustietoisuuteen ja esseeseen.
Kokeilen ainakin saada sen parin päivän sisään valmiiksi :)
tiistai 17. tammikuuta 2012
maanantai 16. tammikuuta 2012
Mitä jos ei jossittelisi?
| "Jos olisin hoitanut tätä paremmin, tämä olisi vielä elossa" |
Tänään se tapahtui! Apua! Jossittelin pitkästä aikaa!
Jokin napsahti aivoissa ykskaks ja viskasin turhautuneisuuttani pyyhkeen likavaatteiden sekaan, koska se ei enää ollut puhdas vaan meikkivoiteen ja muun pakkelin lioittama. Todella pitkään meni niin, että en jossitellut yhtään mitään. Ajattelin, että se mikä on mennyt on tapahtunut juuri niin kuin on eikä palaneita pullia saa enää raaoiksi. Luin joku aika sitten Cosmopolitanista, että kädet saippualla peseminen lopettaa jossittelun. Minulla se tänään laukaisi jossittelun. Olen siis poikkeus säännössä.
Te kaikki tiedätte sanan jos. Niinhän? Mitä jos... entä jos... mutta jos... Ei ehdoton kyllä vaan ehdollinen jos.
Toiveajattelua voi rakentaa tuon kolmikirjaimisen sanan ääreen: Jos voitan lotossa, ostan uuden auton. Valmistun kolmen vuoden päästä, jos ei mitään merkillistä tapahdu. Hankin pitkäkarvaisen collien, jos minulla on varaa.
Eikö nuokin lauseet näytä paremmilta ja enemmän tavoittelun arvoisilta esimerkiksi näin: Ostan uuden auton (ja se piste todella tulee tämän päälauseen jälkeen). Valmistun kolmen vuoden päästä.
Hankin pitkäkarvaisen collien kun minulla on varaa.
Nuo lauseethan ovat periaatteella samat, mutta näyttävät nyt enemmän siltä, että voivat toteuakin. Jos sanan tilalle muuttaessa kun sanan lause on todellisempi. Se ei ole silloin enää pelkkää toiveajattelua vaan konkreettisempaa.
Kokeilen tänään olla jossitelematta enempää. Jossitellessani pitädyn seuraavan päivän karkkilakossa.
lauantai 14. tammikuuta 2012
Hyvä kesätyö?
Listasin viime merkinnässä unelmiani ja loin niille ihan oman sivun, etten hukkaa niitä tänne alkuteksteihin tulevaisuudessa. Anteeksi, siitä jäi perustelematta hyvä kesätyöpaikka, millainen?
Minulle hyvä kesätyöpaikka olisi alaani vastaava, ihmislähainen ja kasvatuksellinen työ, esimerkiksi leiriohjaajana, jonkin järjestön kesätyöntekijä, tapahtumien järjestäjä... Kaupankassa on toki ihmisläheistä työtä ja palvelua, mutta sitä erittäin huonosti opinnellistettua ja haluaisin vaihtelevan työympäristön. Kyllästyn helposti, jos joudun olemaan samassa paikassa kauan yhteen soittoon. Onhan kaupoissa eri osastot, hyllyjen täytöt, kassahommat etc. mutta silti haluaisin tehdä töitä sisällä ja pihalla, liikkua ja auttaa ihmisiä. En koe, että pääsen tuomaan parhaitani puolia esiin istumalla kassan takana. Mutta, tietysti, jos omaa alaa vastaavia töitä ei löydy, niin käy ne kassahommatkin :) Pakko ottaa se, mitä tarjotaan ja jäljelle jää, kunan palkka on vain sellainen, että sillä maksaisi muutaman kuun vuokran.
Kokeilin tänään olla erityisen ahkera, ja tehdä pari eri koulutehtävää. Jouduin kuitenkin toteamaan, ettei essee kasvatustietoisuudesta synny kovin helposti -vaikka siihen olisi materiaalia. Toisen tehtävän sain kuitenkin valmiiksi, pitää vain huomenna lähettää se lehtorille arvioitavaksi ja siitä eteenpäin opintosihteerille. Kokeilin siis alkuviikosta ottaa vastaan tehtävän, jossa minun pitää kirjoittaa ensimmäisen vuoden tuntojani opiskelijana koulussa.
Tapasin tänään myös tämän hetken yhde poliittisen idolini, Paavo Arhinmäen, pikaisesti kävi pitämässä puheen ja kättelemässä paikalle tulleet ja jatkoi sitten kiertuettaan.
Viikon päästä nähdään ketä olisi kannattanut äänestää, jos toisen kierroksen ehdokkaat eivät vastaa suosikkiaan. Jännäksi menee, mutta mielenkiinnolla seuraan vaaleja ja ihan taatusti äänestän. Eipähän tarvitse takapajuisena jupista sitten, jos presidentiksi nousee joku jonka kaikkein vähiten haluaisi "johtavan" maata.
Nyt untenmaille unelmoimaan unelmia :)

perjantai 13. tammikuuta 2012
Unelmat kannattelevat toivoa
Mikään ei ole mahdotonta?
Olen sitä mieltä, että ilman unelmia elämässä ei ole niin suurta merkitystä kuin on unelmien kanssa. On ihan eri asia mennä päivästä päivään normaalilla tahdilla tavoittelematta mitään, kuin taas mennä päivästä päivään kohti unelmaa. Mihin sitä ei päivähaaveissaan vaipuisi syvimmin?
Jotta tämä blogi saa vielä tuulta purjeisiinsa, kirjoitan unelmani tähän. Elämäni aikana pyrin toteuttamaan mahdollisimman monta. En jaa niitä kategorioihin helppo-vaikea vaan pidän kaikki unelmat tasavertaisina keskenään. Koskaan ei tiedä minkälainen tilaisuus paljastuu seuraavan minuutin aikana. Älkääkä masentuko, en ole täysin optimismi. Varmasti saatte huomata, ettei "aina mene niinkuin Strömsössä". Ilmeisesti juuri näin kävi jossain asunnossa, kun alkoi kuulumaan palohälyttimen piippaus. Joulun alla toteutin yhden unelmistani ja pääsin katsomaan Coldplayta Frankfurtiin ystäväni kanssa. Se oli todella hieno kokemus. Lisäksi syksymmällä näin amerikkalaisen Skillet bändin Turun Maata näkyvissä festareilla.
Unelmani elämälleni
Pitkäkarvainen collie, joskus kolmen vuoden päästä, kun valmistun
Berninpaimenkoira myös joskus
Leijonakuningas 3D leffassa käynti
Koulutehtävien kirjallisuuden lukeminen (aikaa kaksi viikkoa)
Isompi kämppä, kaksio olis ihan jees
Erittäin siisti kämppä
Italiassa käynti!
Ranskassa käynti!
Amerikkaankin olisi hienoa päästä joskus.
Lempinäyttelijöiden tapaaminen Suomessa
-Samuli Edelmann, Minna Haapakylä, Aku Hirviniemi, Minttu Mustakallio....
Ulkomaalaisten lempinäyttelijöiden tapaaminen
-Patrick Dempsey, Ellen Pompeo, Jennifer Aniston, Hugh Grant, Johnny Depp, Sarah Jessica Parker...
Delfiinien parissa uiminen tai muuten delfiinien kanssa oleminen
Kesyrotta lemmikkinä
Koko ajan kasvavan kirjapinojen lukeminen (romaanit)
Hyvä kesätyöpaikka, ei mitään kaupankassaa
Afrikassa käynti ja norsulla ratsastaminen sekä isojen kissäeläinten näkeminen
Unelmien prinssikin olisi ihan mukava joskus saada, satuhäät ja omatalo, lapsia... :P
KLS. bändin näkeminen (piutäisi taas toteutua pian)
Järjestelmäkamera
Tuossapa aluksi, listaa kyllä täydennän ja muokkailen kun joku lamppu syttyy.

| Vanha oopperatalo Frankfurt |
torstai 12. tammikuuta 2012
Idea
Mitä
Kuten blogin nimestä voi päätelläm tarkoituksenani on kokeilla kaikkia mahdollisia asioita ja haasteita, joita tarjotaan. Tietysti lain puitteissa, mitään laitonta en ala tekemään. Kokeilun arvoisia asioita löytyy kyllä muutenkin ihan tarpeeksi. Ihan pienetkin jutut voi ottaa mielenkiinnolla, ilolla ja hauskuudella vastaan. Kerron kaikista pienistä ja isoista ideoista ja kokeiluista, joita päähäni tulee.
Minä
Olen parikymmentävuotias nuori aikuinen nainen, asun Keski-Suomessa ja opiskelen yhteisöpedagogiksi ensimmäistä vuotta. Jo pelkästään tämän koulutuksen puitteissa on mahdollisuus erittäin moneen eri asiaan. Pidän eläimistä ja kanssani yksiössä asustelee syyrialainen hamsteri Lumo. Hän on jo reilu puolitoistavuotias arvonsa tunteva tutkimusmatkailija. Olemme siis samankaltaiset luonteeltamme, molemmat pidämme asioiden tutkimesta ideoissamme ei ole aina mitään järkeä, mutta siksi ehkä pärjäämmekin hyvin elämässä kaikesta huolimatta.
| Niin, on mulla koirakin :) Rex asuu vanhempieni luona n.80 km. päässä. |
Teen
Opiskelun ja muiden koulutöiden ohella teen erilaisia helmityökoruja. Siitä innostuin 2010 keväällä, kun laatikoita siivoillessani löysin vanhan ruskeasävyisen helmisarjan. Helmeily ei ole ainoa elämäni loistojuttu vapaa-ajalla, ystävien, kulinarisoinnin, lenkkeilyn, sähläämisen, elokuvien, Greyn anatomian, Frendien, ja muiden suosikkisarjojeni ohella kirjoittelen proosamaista tekstiä. Suurimmaksi osaksi runoja, mutta kaikkea löytyy pöytälaatikosta, joskus jotakin kirjoitusta löytynyt myös pöytälaatikosta.
Toivotan Sinut tervetulleeksi tutustumaan elämääni, josta kokeilen tehdä mukavaa ja haasteitan arkipäivänkin asioita.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)